Arviolta yli 400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä. Yleisyydestään huolimatta masennuslääkkeisiin ja niiden toimivuuteen liittyy paljon ennakkoluuloja.
Masennuslääkitys on yksi yleisimmistä tavoista hoitaa masennusta. Lääkkeet ovat tärkeä osa erityisesti vakavien masennusten hoitoa, missä ne usein tuovat elintärkeää helpotusta masentuneen elämään. Lievemmissä masennuksen asteissa sen sijaan suositaan usein vaihtoehtoisia hoitomuotoja, kuten esimerkiksi psykoterapiaa.
Masennuslääkkeisiin ja niiden toimivuuteen liittyy kuitenkin paljon käsityksiä, jotka eivät ole täysin totuudenmukaisia.
Seuraavassa viisi yleistä masennuslääkkeisiin liittyvää harhakäsitystä.
1. Masennuslääkkeet muuttavat persoonallisuutta
Monesti pelätään, että masennuslääkitys muuttaa ihmisen persoonallisuutta. Lääkkeiden vaikutus on kuitenkin pikemminkin palauttava: toimiva lääkitys lieventää masennuksen pahimpia oireita, lisää aivojen muokkautumiskykyä ja siten mahdollistaa ajan myötä oman persoonallisuuden nousemisen sairauden takaa.
Varsinkin pidempään jatkuneen masennuksen yhteydessä läheisten voi olla vaikea muistaa, millainen masentunut oli ennen sairauttaan. Tästä syystä toimivan lääkityksen vaikutus saattaa tuntua suurelta muutokselta masentuneen persoonallisuudessa.
2. Masennuslääkkeet aiheuttavat riippuvuutta
Masennuslääkkeet eivät aiheuta monien päihteiden kaltaista riippuvuutta, vaikka yleisimmin käytettyjen masennuslääkkeiden toiminta perustuukin keskushermoston mielihyvähormonien lisäämiseen. Masennuslääkkeet kohottavat hormonien määrän vain terveelle tasolle, minkä vuoksi ne eivät aiheuta useiden päihteiden kaltaista euforista tilaa.
Käsitys masennuslääkkeiden addiktoivuudesta voi syntyä niiden käytön lopettamiseen usein liittyvistä vieroitusoireista. Lääkityksen asteittaisen vähentämisen kautta vieroitusoireiden vakavuutta pystytään kuitenkin hillitsemään.
3. Masennuslääkkeitä joutuu syömään koko loppuelämän
Ensimmäisen lääkitystä vaativan masennusjakson yhteydessä lääkkeitä syödään useimmiten kuudesta yhdeksään kuukautta. Mikäli taustalla on useampia masennusjaksoja, lääkitystä jatketaan lähtökohtaisesti pidempään.
Masennuslääkityksen lopettamisen harkitseminen on yleensä ajankohtaista siinä vaiheessa, kun toipuminen on edennyt riittävän pitkälle. Mikäli lääkäri arvioi lääkkeiden pois jättämisen olevan kokonaistilanteen kannalta paras ratkaisu, voidaan päivittäistä lääkeannosta alkaa pienentää sovitusti ja asteittain.
4. Jos yksi masennuslääke ei toimi, niin eivät toimi muutkaan
Masennuslääkkeiden vaikutus on pitkälti yksilöllinen: sama lääke ei vaikuta kahteen ihmiseen samalla tavalla. Tämän vuoksi juuri itselle sopivan masennuslääkkeen löytäminen on prosessi, jossa ensimmäisenä kokeiltu lääke ei välttämättä ole tilanteeseen paras.
Yhden masennuslääkkeen toimimattomuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mikään lääke ei voi tuoda tilanteeseen helpotusta. Sopiva lääkitys löytyy usein eri lääkkeitä ja lääkeannoksia kokeilemalla. Masennuslääkkeiden kanssa kannattaakin muistaa olla kärsivällinen, sillä sopivan lääkityksen löytäminen voi viedä aikaa.
5. Masennuslääkitys on paras hoitomuoto kaikille masentuneille
Masennuslääkkeet ovat usein tärkeässä osassa keskivaikeiden ja etenkin vaikeiden masennusten hoitoa. Yleisyydestään huolimatta ne eivät kuitenkaan ole paras lääke kaikille masentuneille.
Esimerkiksi lievän masennuksen hoidossa masennuslääkitys ei yleensä ole ensisijainen hoitomuoto, sillä lääkkeiden sivuvaikutukset ovat usein liian haitallisia saavutettuun hyötyyn nähden. Masennuksen lievempiä asteita pyritäänkin yleensä hoitamaan muun muassa psykoterapian ja itsehoidon avulla, sillä lievästi masentuneen voimavarat riittävät niihin usein ilman masennuslääkitystäkin.
Masennuslääkitys ei myöskään aina tehoa toivotulla tavalla vakavammissakaan tapauksissa. Joskus mikään kokeilluista lääkkeistä ei tuo hoitovastetta tai sivuvaikutusten todetaan olevan liian suuria suhteessa lääkkeiden tuomiin hyötyihin. Tällöin tilannetta pyritään helpottamaan vaihtoehtoisten hoitomuotojen avulla.
Päätös masennuslääkityksen aloittamisesta tehdään aina yhdessä lääkärin kanssa. Lääkäriltä saat myös tarkempaa tietoa eri lääkevaihtoehdoista ja niiden sivuvaikutuksista.
Lue lisää masennuslääkkeistä: